ylläs 2003

etusivu :: jutut :: ylläs 2003

Matalan sykkeen vaellus

Ylläksen hiihtoviikon keskiviikko 3.12.2003 oli valittu leirin vaelluspäiväksi. Se on perinteisesti tarkoittanut hiihtelyä aamusta iltaan, siis hämärästä pimeään. Tosi-urheilijoiden ryhmä alkoi suunnitella pitkää reissuaan, johon kuului kapuamiset Pyhätunturille ja kilometrikaupalla umpihankihiihtoa. Ryhmään kuului joukko MM- , EM- ym-mitalisteja. Me kuntoilijat totesimme, että kyyti tuossa poppoossa voi käydä kunnon päälle. Niinpä suunnittelimme oman kuntoilija-vaelluksen.

Tälle matalan sykkeen vaellukselle lähti heti päivän sarastuksessa Malisen Hannu, Sainion Esa, Tinke Valkonen ja Mara Santajoki. Sää aamulla oli mitä parhain; 13 pykälää pakkasta, poutaa ja tyyntä. Yön pakkanen oli jäädyttänyt edellisen päivän nuoskakelin rapean liukkaaksi hiihtokeliksi. Valitsimme tyylilajiksi pertsan, koska emme tohtineet noin pitkälle retkelle luisteluvehkeillä. Voiteluohjeena oli sininen liisteri.

Ensimmäisenä etappina oli kipuaminen Kotamajalle, siis lähes pohjoiseen latu-uria pitkin. Totesimme heti Äkäslompolon järven jälkeen, että keli on tosi jäinen ja lunta on urilla varsin niukalti. Muutaman kilometrin jälkeen sukset kävivät pidon suhteen entistä liukkaammiksi - liisterit olivat jääneet jo Äkäsjärven karkeaan pintaan. Jonon hänniltä kuului huuto ”Mara, sulla hajos sompa”. No uutta sauvaa ei kannata lähteä hakemaan, koska pelkkä piikki porkassa on riittävä tässä jäähiihdossa. Sitkeästi vaan kohti Kotamajaa tasatyönnöin, luistelupotkuin ja haarakäynnillä. Lopulta Kukastunturin kupeen korkein kohta oli sivuutettu ja edessä hurja lasku jäärännissä Majalle.

Kotamajalla katselemme Lapin kaamosta päivän sarastuksessa. Ihmettelemme ympäristön täyttä hiljaisuutta. Sukset otetaan tauon ajaksi pois jaloista. Tiedämme, että seuraavalla etapilla Pyhätunturin ja Lainiotunturin välissä ei ole kelkan avaamaa eikä tasoittamaa uraa. Alkuviikosta Esa, Matti, Lauri, Vili ja Jari-Matti ovat käyneet harrastamassa umpihankihiihtoa Karhukodan reitillä ja tehneet meille ladun.

Ei kun eteenpäin. Tinken Automaatti-Salomon on jäätynyt eikä suostu kiinnittymään monoon. Tutustuminen siteen tekniikkaan pelastaa meidät nuotion teolta, ja suksi saadaan kiinnittymään. Valmiiksi hiihdetty latu osoittautuu varsin hankalaksi – pakkanen on jäädyttänyt uran ja suksi sekä kenkä tarrailevat kiinni ”latuun”. Esitämme ladun aukaisijana vuorotellen näyttäviä sukelluksia hankeen. Latu loppuu Karhukodan risteyksessä ja pääsemme umpihankeen. Lumi kantaa osittain painavankin hiihtäjän ja pääsemme laskettelemaan loivaa myötäistä kohti Pyhäjärven Päivätupaa.

Tuvalla teemme tulet, kuivattelemme varusteita sekä koitamme lisätä pitoa suksiin. Vieraskirjaan ehdimme kirjoittaa nimemme sekä merkinnän ”RR-veteran Team” ennen Oinaskallion Ekin ryhmää. Löydämme Ekin nimen kirjasta tältä talvelta jo pariin kertaan kirjoitettuna. Hannu saa tarttumaan suksiinsa kerroksen liisteriä, me muut uskomme purkkivoiteisiin.

Matka jatkuu samaa reittiä kohti Karhukotaa ja Latvamajaa. Tulomatkan myötäle on nyt loivaa nousua. Se menee Tinkellä ja Maralla käsivoimilla. Hannulla ja Esalla on jonkinlaista pitoa suksissa. Esalla on pohjissa kaksi päivää hiihdetyt Start-teipin rippeet. Ihme tavaraa tuo pitoteippi, joka pysyy pohjissa liisteriä paremmin. Latvamajalla on mehutauon paikka. Majalla on varsin vähän hiihtäjiä, johtunee varmaankin jäisistä laduista. Tavallinen hiihtokansa ei sinne asti viitsi könytä.

Seuraavaksi sivakoimme loivaa laskua kohti Ylläsjärven kylää. Olemme oppineet tosi pitkän matkan hiihtäjiltä, että Eelin kaupalle on poikettava mustikkasopalle. Kassa hieman ihmettelee, kun neljä ukkelia ryntää kylmäkaapilta litran mustikkasopat mukanaan. Kylmä soppa ei tunnu kurkussa kovin miellyttävältä juomiselta. Loput juomat kaadetaan juomapulloihin ja matka kohti Aurinkotupaa saa jatkua.

Tämä etappi on tasaista ja siten pelkkää tasatyöntöä. Meille hisu-miehille siis hyvää treeniä. Helppo väli illan jo hämärtyessä. Aurinkotuvalta alkaa melkoinen kapuamien kohti valaistua latua; vajaan kahden kilometrin matkalle kertyy nousua reilut sata metriä. On siinä lipsuttelua täysin pitämättömillä suksilla. Luistelu perinteisen vehkeillä on varsin kömpelöä, sukset ja sauvat ovat liian lyhyet ja monot liian vetelät. Mutta ylös jaksetaan.

Enää ei ole jäljellä kuin vajaa 15 kilsaa. Sama tahti jatkuu etappi etapilta tasatyöntöä ja luistelua. Saavumme vihdoin Isomettän mäen päälle. Esa syöksyy jäiseen ränniin ja laskee puikulaperuna-asennossa pari kilometriä Tunturi-Ylläksen tien alikulkuun saakka. Me muut joudumme nostelemaan ja jarruttelemaan. Viimeinen rykäisy Äkäs-Hotellin kupeesta järvelle ja kohti majapaikkaa. Suksiminen lopetetaan Äkäslompolon kelikameran alla. Aikaa lähtöhetkestä on kulunut reilut 7 tuntia. Suksien päällä tuli oltua tasan kuusi tuntia. Matkaa jäi taakse 55 kilometriä. Aikataulu osui nappiin, ehdimme vielä Ylläs-Kiepin isännän Tikkisen Eskon lihapatojen ääreen.

Mara Santajoki

etusivu :: jutut :: ylläs 2003

Copyright © 2000-2004 Rajamäen Rykmentti