Uudenmaan Rastipäivät ja AM-pitkä Klaukkalassa 23.-24.5.

Rajamäen Rykmentti järjesti jälleen tänä viikonloppuna onnistuneesti Uudenmaan rastipäivät Nurmijärven Klaukkalan pohjoispuolella Haikalan ja Mäntysalon maastoissa. Lauantaina suunnistettiin keskimatka ja sunnuntaina pitkä matka, joka oli samalla Uudenmaan Alueen Aluemestaruuskisa. Kilpailukeskuksena oli Mäntysalon koulu, joka tarjosi hienot puitteet kilpailutoiminnoille. Kilpailun johtajana toimi Seppo Varmavuo ja pääratamestarina Ari Enroth. Lisäksi mukana oli iso joukko muita talkoolaisia, osa jo kevään aikana valmistellen ja osa sitten itse kisapäivinä. Kilpailussa osanottajia oli lauantaina 326 ja sunnuntaina 425, lisäksi molempina päivinä noin 60-70 kuntosuunnistajaa.

Sää oli suosiollinen, lauantaina jopa hellettä, sunnuntaina viileämpää ja tuulista, muttei sadetta. Lauantain maasto ja radat olivat vaativat Haikalan maastossa eikä koviin kilometrivauhteihin päästykään. Virheisiin sortuikin moni. Sunnuntaina pidemmät matkat olivat ikäsarjojen ja nuorempien radoilla linkkitornin maastossa ja pidemmät radat menivät alkuosansa Metsäkylän suunnalla kiertäen sitten myös ristiratana linkkitornin maastossa. Sunnuntaina päästiinkin jo hieman kovempiin vauhteihin, vaikka vaativaa edelleen oli. Lasten radat olivat lyhyet ja helpot Matti Liukkosen ratamestaroimana. Ilahduttavasti rykmenttiläisiä uusia suunnistajiakin oli lasten radoilla.

Naisten pääsarjan ylivoimainen voittaja molempina päivinä oli Paimion Amy Nymalm, joka on myös Suomen A-maajoukkueen jäsen. Miehissä yhteiskisavoiton otti HS:n Ilari Haltia, sunnuntaina ylivoimaisesti nopein oli Ikaalisten Mikko Siren.

Linkki kisasivuille Linkki kisasivuille

Kaiken kaikkiaan järjestelyt sujuivat erinomaisen mallikkaasti kaikilla osa-alueilla. Siitä kiitos talkoolaisille. Ensi tiistaina sitten kaikki kuntosuunnistamaan tämän kisan kartalla ja rastipisteillä.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *