Marjolle kultaa SM-yöstä

Viime viikonloppuna ratkottiin yösuunnistuksen Suomen mestaruudet Alastarolla. Jo keskimatkalta mitalin ottanut Marjo Liikanen voitti naisten pääsarjan lähes kahden minuutin erolla jaetulle hopealle sijoittuneisiin MS Parman Maija Sianojaan ja SK Pohjantähden Marttiina Joensuuhun. Riikka Haltia sijoittui neljänneksi D16-sarjassa ja Pertti Nieminen niin ikään neljänneksi H65-sarjassa.

Vaikka kilpailuun valmistautuminen oli jäänyt yhden yöharjoituksen varaan ja nastaritkin jäivät kisajännityksessä kotiin, radan alku sujui Marjolta hyvin.

– Sitten sain edellä lähteneitä kiinni, enkä malttanut keskittyä vaan omaan tekemiseen. Tein koko reissussa viitisen kappaletta 15-50s virheitä, yhteensä 2 minuuttia. Semmosta säntäilyä, fyysisesti oli hyvä päivä, Marjo kommentoi jälkeenpäin.

Loppurata sujuikin taas paremmin ja maalissa Marjo sai kuulla tulleensa kärkeen. Vielä piti kuitenkin jännittää vain hieman takana olleen Marttiina Joensuun maalisijoitus.

– Sitten kun Marttiina jäi taakse alko tuntumaan siltä että vau miä saatan voittaa! Vähän harmittaa kun kaikki parhaat ei olleet viivalla ja nälkää jäi vielä kovien tyttöjen haastamiseen.

Marjo toivookin, että SM-kisojen menestys avaisi oven johonkin liiton ryhmään ja leireille, ehkä jopa Turkin maailmancupiin.

– Ehkä tärkeintä on, että mulla on ollut aika uus ja hyvä fiilis lähteä kisoihin tekemään nimenomaan sitä suoritusta eikä mitään sijoja tai palkintoja. Väli kerrallaan keskittyen ja vikalla rastilla huomaan, että ”ai se loppu jo”. Sen jälkeen vasta mietitään tuloksia, onnellinen mestari kertoo vielä.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.