Huippu-urheilu

Seurassa toimivat miesten ja naisten valmennusryhmät, joihin kuuluu yhteensä noin 30 urheilijaa. Ryhmien tavoitteena on saavuttaa menestystä sekä henkilökohtaisella tasolla että viestikilpailuissa. Valmennustoiminta toteutetaan valmennusleireinä, harjoituspäivinä, testijuoksuina, taitoharjoituksina, yhteislenkkeinä ja henkilökohtaisena harjoitteluna.


Vårtripplen-kisaviikonloppu 24-26.3.2017

Kevään kilpailumatkoja suunnitellessa Vårtrippeln erottui valmenusjohdon silmiin kovatasoisena ja hyvin Tiomilaan valmistavana kokonaisuutena kolmine kisoineen: perjantaiyön ”Nyköpingsnatten” yhteislähtökilpailu, lauantain ”Nyköpings orienteringen” lyhennetty pitkän matkan suunnistuskilpailu ja sunnuntain perinteikäs ”Måsenstaffetten” viesti. Kahden vuoden takaiset kokemukset olivat säätä lukuun ottamatta hyviä ja …   Lue lisää  

Mervi Pesulle SM-hopeaa

Kauden ensimmäiset hiihtosuunnistuksen SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Hämeenlinnan Tuuloksessa vaihtelevissa olosuhteissa. Lauantaina 6.2.2016 ohjelmassa oli henkilökohtaiset sprinttimatkat. Sää oli suotuisa ja hiihtäjien suksi luisti, eikä edes iltapäivällä iskenyt lumisade hidastanut finalistien menoa. Naisten pääsarjassa Rajamäen Rykmentin Mervi Pesu nappasi tasaisella suorituksella …   Lue lisää  

Rykmentti 25Mannassa

Rajamäen Rykmentti osallistui Ruotsissa käytyyn 25-osuuksiseen seurojen väliseen massaviestiin, jossa joukkue koostuu eri-ikäisistä suunnistajista, aina 12-vuotiaista 60-vuotiaisiin veteraaneihin. 1997 Rykmentti voitti kyseisen suurviestin, johon tänä vuonna osallistui noin 9000 suunnistajaa. Viesti järjestetään joka vuosi Tukholman lähialueilla; tänä vuonna 25 kilometriä …   Lue lisää  

Menestystä SM-yöstä

Yösuunnistuksen Suomenmestaruuskilpailut järjestettiin syyskuun viimeisenä lauantaina Vierumäen urheiluopistolla. Radat tarjosivat vaativaa suunnistusta raskaassa maastossa heti K-pisteeltä, mutta toisaalta urheiluopiston läheisillä harjuilla vauhtikapasiteettiakin pääsi hyödyntämään maalia lähetyttäessä. Rykmenttiläisten kauloihin päästiin illan päätteeksi pujottamaan monta mitalia ja plakettia. Sykähdyttävin hetki koettiin nuorimpien …   Lue lisää  

Rykmenttiläisille neljä pyöräsuunnistuksen SM-kultaa

Rajamäen Rykmentin suunnistajat saivat viikonloppuna pyöräsuunnistuksen SM-kisoista Porista neljä SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin. Lauantaina sprinttimatkan SM-kisassa Suomen mestareiksi suunnistivat Krista Lahtinen (D18), Pinja Koskinen (D16) ja Ilari Haltia (H14). SM-plaketille ajoi Samuli Kyyrönen (4. H45-sarjassa). Sunnuntaina pitkän matka …   Lue lisää  

Rykmenttiläisille menestystä pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa

Rajamäen Rykmentin suunnistajat saivat viikonloppuna pyöräsuunnistuksen SM-kisoista Orimattilasta viisi SM-kultaa, yhden SM-hopean ja kolme SM-pronssia. Lauantaina keskimatkan SM-kisassa Suomen mestareiksi suunnistivat Riikka Haltia (D18), Pinja Koskinen (D16) ja Vesa Forsblom (H45), SM-hopeaa sai Samuli Kyyrönen (H45) ja SM-pronssille sijoittui Krista …   Lue lisää  

Miika Suominen maailmancup-joukkueeseen

Rajamäen Rykmentin Miika Suominen on valittu Suomen maailmancup-joukkueeseen kesäkuussa kisattaviin Norjan ja Ruotsin maailmancup-osakilpailuihin. Jo nuorten maajoukkueessa esiintynyt Miika on tällä kertaa valittu edustamaan Suomea sprinttimatkoille, viestiin ja henkilökohtaiseen kilpailuun. MC-joukkuevalinnat tehtiin kuluneena viikonloppuna, ja Miika lunasti paikkansa erinomaisella juoksullaan …   Lue lisää  

Rykmenttiläiset menestyivät AM-keskimatkalla ja oravapolkuviesteissä

Suunnistavan Uudenmaan keskimatkan alueen mestaruuksista kisattiin toukokuisena arki-iltana Pukkilassa. Haastava maasto sopi rajamäen rykmenttiläisille, onhan moni heistä oppinut suunnistuksen jalon taidon uusmaalaisissa talousmetsissä. Miesten pääsarjan voiton vei Jarno Parkkinen. Muista kultaisista AM-mitaleista vastasivat poikien 13-vuotiasiden Topias Kemppi, tyttöjen 14-sarjan Melina …   Lue lisää  

Krista Lahtinen pyöräsuunnistuksen EM-kilpailuihin

Rajamäen Rykmenttiä pyörä- ja hiihtosuunnistuksessa edustava Krista Lahtinen on valittu maajoukkueeseen edustamaan Suomen pyöräsuunnistuksen nuorten EM-kilpailuissa. Kisat käydään 7.-14.6.2015 Portugalissa. Tämä on 17-vuotiaan Kristan ensimmäinen arvokisaedustus maajoukkuepaidassa. Krista kuuluu myös Suomen suunnistusliiton MM-valmennusryhmään, eli tähtäimessä on myös Elokuun Tsekin MM-kisat. …   Lue lisää