Junnujen talviharjoittelu

Junioreiden talviharjoittelun kulmakivenä on tänäkin talvena ollut viikoittainen salivuoro joka on pyörinyt Haikalan koululla. Lisäksi sunnuntaisin on pidetty yhteislenkkejä ja käyty esimerkiksi harjoittelemassa hiihtosuunnistusta. Seuraavassa kuvakoostetta talven harjoituksista. Salivuorolla on tehty mm. karttaharjoituksia, lihaskuntoharjoituksia, koordinaatioharjoituksia ja pelailtu erilaisia pelejä. Talven …   Lue lisää  

Nuorten kotileiri 25. – 26.11.

Seuran nuoriso-osasto kokoontui kotileirin merkeissä marraskuun viimeisenä viikonloppuna Klaukkalaan ja sen lähiympäristöön. Lauantaiaamun lajiharjoitus suunnistettiin käyräkartalla Luukissa, Arto Niemen toimiessa ratamestarina. Hyvää tsemppiä ja neuvoja käyräkartan saloihin ja reitinvalintoihin toi paikanpäällä Vili Niemi. Iso kiitos niin nuorisolta kuin nuorten vanhemmilta …   Lue lisää  

Nuorisoviesti ja Oravatonni 2017

Jo perinteiseen tapaan junioreiden kesäkausi on päätetty tekemällä viikonlopun kilpailumatka Turun suunnalle Nuorisoviestiin ja Oravatonniin. Tänä vuonna lähdettiin matkaan isoimmalla porukalla moneen vuoteen kun lauantaiaamuna bussin kyytiin nousi 43 henkeä. Lisäksi muutama saapui vielä omalla kyydillään kilpailupaikalle. Turun Suunnistajien järjestämä …   Lue lisää  

Suunnistuskouluvuosi 2017

Rykmentin Hippo-suunnistuskoulukauden päättäjäisiä vietettiin 7.9 Syrjälän koululla Klaukkalassa. Viimeisellä harjoituskerralla innokkaat suunnistuskoululaiset kokoontuivat harjoituksen jälkeen koulun ruokasaliin mehulle ja keksille sekä vastaanottamaan diplomit suunnistuskoulun suorittamisesta. Koko kauden ajan harjoituksissa kävi ilahduttavan paljon lapsia ja nuoria ja tästä on hyvä jatkaa …   Lue lisää  

AOK:ssa menestystä junioreille

Keravan Urheilijat järjesti suunnistuksen Uudenmaan alueen Oravapolkukilpailun Sipoon Paippisissa keskiviikkona 16.8. Rykmenttiläisiä kilpailuun lähti mukaan ilahduttavan suuri määrä eli kaikkiaan 27 junioria. Kilpailun maasto ei ollut aivan helpoimmasta päästä ja varsinkin heti lähdön jälkeinen mäki osoittautui monelle haastavaksi alueeksi. Ensimmäiset …   Lue lisää  

Suunnistuskoulut alkavat 30.3.

Rajamäen Rykmentin suunnistuskoulut alkavat Klaukkalassa 30.3. Isoniitun koululla. Hippo-suunnistuskoulu on tarkoitettu kaikille 6-15-vuotiaille suunnistuksesta kiinnostuneille nuorille ja aikuisten suunnistuskoulu on tarkoitettu aikuisille ja yli 14-vuotiaille nuorille. Suunnistuskoulun harjoituksissa vasta-alkaja oppii suunnistuksen perusteet sekä liikkumaan turvallisesti metsässä kartan avulla. Jo aiemmin suunnistaneille …   Lue lisää  

KLL Kajaanissa

Koululiikuntaliiton suunniistusmestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Kajaanissa perjantaina 26.8 ja lauantaina 27.8. Nurmijärveltä kilpailuihin ilmoittautui 11 koululaista, mutta valitettavasti heistä kaksi sairastui juuri ennen kilpailuja, joten joukkue supistui yhdeksään suunnistajaan. Perjantain henkilökohtaisessa kilpailussa nurmijärveläismenestyksestä vastasivat nykyään Espoon Suuntaa edustavat Kempin sisarukset. …   Lue lisää  

Leimaus-leiri 2016

Leimaus- leiri alkoi maanantaina 6.6.2016. Tultuamme Ikaalisiin veimme tavarat huoneisiin, ja sitten alkoikin jo suunnistusharjoitus. Majoitus oli vähän erillainen kuin viime vuosina: neljän hengen huoneistoissa. Ensimmäisen päivän ohjelmana oli vielä uintia kivassa Ikaalisten kylpylässä, sekä tietysti perinteiset leirin avajaiset. Toisena …   Lue lisää