Kisakauden päätös Halikkoviestissä, 1.-joukkue 18.

Lucie Semikova 14. osuudella, kuva Elisa Mänty

Tuomas Tervo 15. osuudella, kuva Elisa Mänty

Kisakauden päätös juostiin tänään Salon Halikossa 15-osuuksisessa seuraviestissä. Joukkueita oli mukana kaikkiaan 104 kpl eli lähes 1600 juoksijaa. Rykmentti sai jalkeille 2 joukkuetta ja muutaman juoksijan lisäksi Pihkaniskoille. Maasto oli varsinaissuomalaisen nopea, tarkkaakin suunnistusta oli. Keli oli kuiva, mutta erittäin viileä, vain pari plusastetta.

Rykmentin ykkösjoukkue saavutti sijan 18, muutaman pykälän viime vuotta heikommin. Joukkueen sijoitus pyöri lähes koko viestin ajan 20-30 sijojen paikkeilla, nousten kahden viimeisen osuuden osalta 18.- sijalle. Pari sijoitusta olisi ollut poimittavissa vähemmillä suunnistusvirheillä ja tasaisemmalla tulolla yhteisosuuksilta 14. osuuden lähettämiseen, mutta sijaan 15 oli jo lähes 16 minuutin takamatka. Hyvää perussuorittamista tältä nuorten ja veteraanien joukkueen sekoitukselta. Ensi vuonna sitten nuoret juoksevat taas pykälän kovempaa.

Kakkosjoukkue osallistui kuntosarjaan, kokonaissijoitus oli 60., kuntosarjan 19. Hyviä suorituksia täälläkin monella taholla, viimeiseltä yhteisosuudella ei ihan yhdessä päästy vaihtoon tulemaan. Ankkuri Aleksi Hämäläinen joutui yhteislähtöön, mutta hän tykittikin sitten epävirallisen loppukirikisan voiton rykmenttiläisittäin peräti 29 sekunnin noteerauksellaan. Myös Pihkaniskoille annetut vahvistukset onnistuivat mainiosti.

Linkki tuloksiin

Vielä viimeiset kuntosuunnistukset ja tapahtumat ja sitten siirrytään talvikauteen. Rykmentin kauden päättäjäiset ja kevätkokous pidetään su 26.11 klo 15 alkaen.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *