Pyöräsuunnistuksen SM-kisoista keskimatka ja pariviesti ajettiin tänä viikonloppuna Alajärvellä. Samassa maastossa kisattiin viime vuonna MM-kisoissa. Rykmenttiläisistä pyöräsuunnistajista mitalivauhdissa keskimatkalla oli Nuutti Toivonen, joka otti pronssia H17-sarjassa 2 min kärjen takana. Mervi Pesu oli D21-sarjassa viides alle minuutin päässä mitalista. Sunnuntain SM-pariviestissä Pinja Koskinen ja Mervi Pesu olivat D21-sarjassa sijalla 4, eroa pronssiin oli ainoastaan 35 sek.
Suunnistuksen puolella Uudenmaan Aluemestaruuksista kisattiin Sotungin korvessa, kisa oli myös muille avoin. Maasto oli fyysisesti vaativaa mäkien päällä olevine rasteineen, myös hieman hakkuita ja tiheikköjä mahtui reitille. Toki suunnistuksellista hienoa maastoa oli myös paljon, polkureitinvalinnat olivat monesti mahdollisia helpottamaan hitaan maaston etenemistä.
Lauantain pitkällä matkalla kärkisijoja saavutettiin mukavasti. Mestaruuksia ei tällä kertaa tullut, mutta hopealle ylsivät H55-sarjassa Mika Kulmala ja D65-sarjan Elina Kukkasjärvi. Pronssia saivat H15-sarjan Elias Haapala, H40-sarjan Pasi Enqvist, D45-sarjan Niina Männikkö ja H65-sarjan Arto Niemi. D21-sarjassa Kseniia Penzina oli AM-kisan neljäs, koko kisan kuudes.
Viestissä tuli sitten Aluemestaruudet H60-sarjassa (Mika Kulmala, Timo Valkonen ja Arto Niemi) sekä H70-sarjassa (Vesa Tervo, Pertti Nieminen ja Jouko Malinen). D21-sarjassa saatiin hopeaa (Susanna Tervo, Kseniia Penzina ja Riikka Haltia) sekä myös H50-sarjassa (Ari Laapas, Samuli Kyyrönen ja Antero Pulli).