Viime viikonloppuna kisattiin suunnistuksen tiivistahtinen SM-kisaviikonloppu Uudellamaalla. Lauantaina olivat SM-viestit ykkösryhmän osalta Espoon Kellonummella ja kakkosryhmän osalta Hausjärvellä HyRan järjestämänä. SM-sprintti kisailtiin sitten Helsingin Kannelmäessä kaikkien osalta. Rykmenttiläiset saavuttivat hienoa menestystä molemmista tapahtumista.
SM-VIESTIT
Ykkösryhmän kisoissa oltiin Espoossa liikkeellä varsin vaativassa, mutta toki tutussa maastossa. Miesten kisan voitti Paimion Rasti, huomionarvoista oli, että viidessä kärkijoukkueessa juoksi ulkomaalaisvahvistuksia. Rykmentin osalta miehissä oli useita viime hetken sairastapauksia, jolloin jouduttiin tekemään muutoksia ja kakkosjoukkue jäi vajaaksi. Ykkösjoukkue Hannu-Pekka Pukema, Vili Niemi, Matti Liukkonen ja Sami Vähänen juoksivat varsin tasaisesti ja nousujohteisesti sijalle 17. Naisten pääsarjan joukkue Piia Latva-Kiskola, Tiina Vilska ja Mirabella Tolonen päätyi sijalle 29, voittoon juoksi täälläkin Paimion Rasti, ulkomaalaisten avustuksella.
Parhaasta suorituksesta ykkösryhmän viestissä vastasi kuitenkin H16-sarjan joukkue Ilari Laakso, Artturi Hiiro ja Ilari Haltia, jotka olivat hienosti kymmenensiä. Vaativan radan vaikea kakkosrasti tuotti ensimmäisellä osuudella Ilarille ja myös jonkin verran Artturille vaikeuksia. Ankkuri-Ilari pääsi hyvään vauhtiin ja mainiolla juoksulla nosti joukkueen plaketeille. Virheettömällä juoksulla jopa mitalitaistelukin olisi ollut mahdollista.

Palkintojen jaossa H16 pojat Artturi Hiiro, Ilari Haltia ja Ilari Laakso (kuva Ari Enroth)
Kakkosryhmän SM-viestissä rykmenttiläisten parhaasta vauhdista vastasivat H60-sarjan joukkueet. Ykkösjoukkue Veli-Matti Heinonen, Pertti Nieminen ja Arto Niemi saavuttivat peräti hopeamitalit. Tasoa löytyi, sillä kakkosjoukkue Timo Valkonen, Vesa Tervo ja Veijo Salmi oli sarjassa kuudes. H45-sarjassa seuralla oli myös 2 joukkuetta, joista ykkönen Tapio Perä, Antero Pulli ja Marko Väisänen oli viides. Joukkue oli ankkuriosuuden aikana jopa mitalissa kiinni. Naisten puolella ei tällä kertaa päästy viestissä kymmenen joukkoon.

H60-sarjan viestin hopeamitalistit Arto Niemi, Pertti Nieminen ja Veli-Matti Heinonen, HS ja AngA muut mitalistijoukkueet (kuva Ismo Aaltonen)
SM-SPRINTTI
SM-sprinttiä päästiin kisaamaan hyvässä kelissä Kannelmäen urheilupuiston toimiessa kisakeskuksena. Puitteet ja järjestelyt olivat hienot, toki taas perinteistä maastomassahylkäystäkin harrastettiin. Kaikkiaan kisassa oli mukana 1900 ilmoittautunutta. Rykmenttiläisiä oli mukana 45 henkeä, heistä 22 selvitti tiensä tiukassa sekuntikamppailussa A-finaaleihin, loput B-finaaleihin.
Iltapäivän aluksi käytiin laadukkaasti tehdyt B-finaalit, jonka jälkeen päästiin A-finaaleihin. Miesten kovatasoisessa pääsarjassa A-finalistit Vili Niemi ja Miika Suominen olivat kohtuullisesti sijoilla 27. ja 31. Naisissa kuntoutunut Hanna Raitanen oli hienosti sijalla 26.
SM-sprintin parhaat rykmenttiläisten sijoitukset saatiin kuitenkin (iki)nuorista ikämiehistä. H35-sarjassa Hannu-Pekka Pukema sai hopeaa Vesa Taanilan takana. H40-sarjassa Sami Vähänen ylsi pronssille, hän taisteli alussa jopa tasapäisesti voittaja Lakasen kanssa. H45-(pää)sarjassa Antero Pulli saavutti hallitulla suorituksella hienosti hopeaa vain 11 sek. sprinttispesialisti Harri Hytösen takana.

Antero Pulli H45-sarjan hopealla Harri Hytösen kumartaessa ja Elvis Loukkalahden musisoidessa. (kuva Heli Murto)
Nuorten puolella parhaasta suorituksesta vastasi Ilari Haltia H16-sarjan nelossijallaan, mitaliin jäi 10 sek. eroa. Lähes virheetön suoritus vain pienin pysähdyksin takasi nyt huippusijoituksen.

Ilari Haltia H16-sarjan 4. (kuva Ari Enroth)
Kymmenen joukkoon ylsivät myös Timo Valkonen H60-sarjassa ja Elina Kukkasjärvi D60-sarjassa 6. sijalla, Tapio Perä H40-sarjassa 7. sijalla ja Vesa Tervo H65-sarjan 9. sijalla. Kaikkiaan siis 8 seuralaista pääsi kymmenen joukkoon kovatasoisessa SM-kisassa.
Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-yötä sekä suurseuraviestejä 25-Mannaa ja Halikkoa.