Hiihtosuunnistuksen SM-pitkämatka ja – viesti Kouvolassa 7.-8.3.2015

smmekki Pitkän matkan ja viestin SM-hiihtosuunnistukset kisattiin viikonloppuna Kouvolassa yllättävänkin hyvissä olosuhteissa. Lumitilanne oli kisojen kannalta riittävä ja suksi luisti paikoin odotettua paremmin. Muutamat vauhdikkaat alamäet kävivät paikoitellen vaarallisiksi, mutta puut pysyivät kiltisti uran sivussa ja pahimmilta vahingoilta vältyttiin.

Lauantain pitkänmatkan kisassa Rajamäen Rykmentin Mervi Pesu oli kolmas naisten pääsarjassa ja Pinja Koskinen neljäs naisten 16-sarjassa.

tytotsmSunnuntaina saatiin lisää nelossijoja kun Rykmentin D20- ja H170-sarjan joukkueet hiihtivät molemmat neljänneksi. D20-sarjassa hiihtivät Pinja Koskinen, Krista Lahtinen ja Riikka Haltia, miesten 170-sarjassa puolestaan Veijo Salmi, Timo Valkonen ja Ari Enroth.

Hyvien kilpailusuoritusten lisäksi viikonloppuun mahtui myös useita sairastapauksia, metsään jääneitä kartanpalasia, enemmän tai vähemmän tyylikkäitä mutta sitäkin näyttävämpiä kaatumisia sekä paikoitellen nilkkoihin asti ylettäviä vesilammikoita. Meidän talouden hisustuskausi päättyi tähän, mutta jos hyvin käy niin ensi vuonna päästään taas uusille hisuladuille, ehkä myös vähän useampaankin otteeseen.

-Riikka Haltia-

Bookmark the permalink.

Comments are closed.