Ylläs 08

Vuoden taittuessa talveksi, ainakin kalenterin mukaan, on Ylläksen hiihtoleirin aika. Tänä vuonna olisi etelässäkin päässyt hiihtämään ennen leiriä, itse kuitenkin säästin koko nautinnon Ylläksen talvisiin maisemiin.

Herätyskello soi ja tuntui että en ole nukkunut silmäystäkään. Kello on 4.30 lauantaiaamuna, lähtö leirille on käsillä. Aamupalaa naamaan ja sukset sekä kassit autoon. Kurvaamme Nurmijärven Teboilin pihaan. Tolpalla on taksi, muuten on hiljaista. Pikku hiljaa muitakin alkaa virrata paikalle, lopulta bussikin. Tavarat bussiin ja liikkeelle, sama operaatio toistetaan Rajamäellä, Hyvinkäällä ja Lahdessa. Tämän jälkeen bussin keula suuntasi kohti Yllästä kolmen pysähdyksen taktiikalla. Toiset nukkuivat toiset ei, itse keskityin keskustelemiseen eli muiden unien häiritsemiseen. Bussin ikkunoista pimeää maisemaa katsellessa voi vain arvailla missä kohtaa Suomea sitä mennään. Sainpahan selvyyden näihinkin ajatuksiini kun puhelimeeni tuli tekstiviesti ”tervetuloa Ruotsiin”, taidettiin olla Torniojokilaaksossa. Loppujen lopuksi bussi pysähtyi Ylläskiepin pihaan, vihdoin perillä. Ei muuta kuin tavarat kämppään ja lenkkivaatetta niskaan, oli iltaverkan aika. Puolen tunnin lenkin aikana juoksussa ei ollut tietoakaan herkkyydestä tai mistään muusta hyvästä olosta jaloissa, jäykkää siis oli. Onneksi lenkki oli lyhyt ja sai pistää pään tyynyyn odotellen seuraavan aamun hiihtoja.

Aamulla neljä miestä hiihti keskellä Äkäslompolon selkää. Eetu, Pyry, Fredi ja Paasis aloittelivat leirin ensimmäistä hiihtolenkkiä. Tarkoitus oli tunnustella hiihtoa perinteisen muodossa. Tunnusteluksi riitti 2.18 h Isometsän, Tunturijärven ja Velhonkodan kautta kierrettynä. Jos ei tältä lenkiltä muuta jäänyt käteen niin taas yksi lempinimi sai alkunsa. Illalla oli sitten ennen saunaa ohjelmassa Pyryn kanssa 56 min luisteluhiihtoa ja sen päälle 20 min juoksentelua. Jokaisen reenin jälkeen sauna oli lämmin paitsi silloin, kun itse unohdin laittaa sen päälle. Silloin ei löylyt oikein irronneet, sori pojat.

Maanantai aloitettiin sitten vuorostaan luikalla Venlan (kysykää Eetulta jos ihmettelette kuka), Eetun ja Pyryn kanssa. Kotamajalle noustessa Venla eteni vaivattoman oloisesti lumisella ladulla poikien huohottaessa takana. Kotamaja-Hangaskuru-Latvamaja-Kesänginkeidas(2.36 h) jälkeen 10 min juoksut, saunat ja nälkäinen mies kohti Eskon maittavia sapuskoja. Niistä nautittiin koko viikko, oli kinkkukiusausta, Poronkäristystä, lohikeittoa jne. Illalla Pyryn ja Fredin juoksennellessa kävin itse perinteistä hiihtelemässä 55 min jota täydensin 25 min kuntopiirillä.

kuva

Paasis ja Fredi etenee

Tiistaina oli sitten tarkoitus tehdä pitempi hiihto perinteisellä. Viikon kovimmissa pakkasissa jo ylitettyämme Äkäslompolon selän alkoi porukasta tuntua, että josko kolmonen riittää, katotaan sen jälkeen jaksaako enää. Kesänginkeitaan ohi uutta huonoa latua Latvamajan etelä-puolelle ja kohti Ojanlatvaa. Ennen sitä ajettiin Eki kiinni, jolloin porukkamme sai neljännen jäsenen (Eki, Pyry, Fredi ja Paasis). Porukalla sitten Ylläsjärven kylän kautta Aurinkotuvalle ja nousu ylös, jolloin kuului Ekin suusta ehdotus: oikealle kohti Ojanlatvaa jne. Se oli yhtä pitkä mutta helpompi reitti tunturin kiertoon Ekin mielestä. Ei siinä auttanut muu kuin kuunnella kokeneemman neuvoa. Lopulta sitä oltiin viimeisellä juomatauolla Hangaskurun laavulla josta suorinta tietä(ajamatonta latua) pitkin kämpille. Kolmen tunnin suunnitelma toteutuikin 4.30 h muodossa. Tämän jälkeen olin aika nakit, sykkeet oli kyllä Pk1stä, joten jätin illan 20 min kauppajuoksun väliin.

Keskiviikkona hiihdin perinteistä Samulin luistellessa vieressä. Lenkkinä oli sama kuin Sunnuntaiaamuna lisälenkillä höystettynä. Aikaa kului 2.55 h. Keskiviikosta tuli laiska päivä, ilta meni kaupoissa ja suksia voidellessa seuraavan päivän vaellusta varten.

kuva

Paasis ja Fredi etenee osa 2

Torstaiaamuna yhdeksän aikaan kuusi lahopäätä pakkasi suksiaan Eskon veljen tila-autoon. Kun sukset, sauvat ja reput oli autossa suunnattiin auton keula kohti Leviä. Ekillä, Saaralla, Fredillä, Eetulla, Pyryllä ja Paasiksella oli tarkoitus avata Levi-Ylläs latu. Itse olin valmistautunut reissuun paremmin kuin edellisvuoden Aakenuksen valloitukseen, nyt oli vesilitraa ja myslipatukaa paremmat eväät ja varusteet mukana. Levillä lämpötila oli nollassa eikä edellisillan voitelut pitäneet yhtään. Ekiltä löytyi onneksi supervoidetta, jota suksien pohjiin hangattiin. Tämän jälkeen pito ei ollut ongelma, luisto kylläkin. Kaikilla, paitsi Ekillä suksi tökki aika pahasti, ei siis saanut lopettaa suksen liukua hetkeksikään.

kuva

Pyry tankkaa

Pyhätunturin taakse päästyämme oli aika hypätä pois ladulta. Edellisiltana reittiä kartalta katsellessamme oletus oli, että metsäautoteillä olisi edes joku metsästäjä ajanut, se osoittautui virhearvioksi. Ladun vaihduttua tieksi alkoi umpihankiosuus. Vuorovedolla edeten, vuoden takaisia umpihankihiihtotaitoja muistellen, mentiin 4 km tuntinopeutta (Pyryn frwd härvelin mukaan). Tie oli kuitenkin jätettävä aikanaan sillä Hammastunturi (en ole varma minkä niminen se oli, tollanen muistui mieleen) oli ylitettävä. Täytyy sanoa että suunnistus osui nappiin ja päädyimme suoraan tunturien väliseen satulaan. Tunturista laskeuduttuamme kohtasimme suolla kelkan jäljen, jota pitkin pääsimme vanhalle kiitoradalle ja aina vanhalle Ylläs-Levi tielle, jota pitkin teimme Aakenusjoen ylityksen. Tiellä oli n. 7 senttiä uutta lunta. Olimme reissun puolivälissä.

Vanhalta Ylläs-Levi tieltä lähdimme Pyhäjärvelle menevää tietä pitkin hiihtämään apunamme auton tekemät urat. Saimme kuitenkin noin kilometrin jälkeen todeta että Pyhäjärvellä asti ei oltu käyty, vaan urat menivät Metsähallituksen mökille. Ei auttanut muu kuin jatkaa umpihankihiihtoa ”Kekkos”- sauvojen käsittelyä hyödyntäen. Matkalla Pyhäjärveä kohti muutaman kerran kuului lausahdukset ”tämä on se viimeinen mäki” sekä ”enää ei ole kuin pari kilometria järvelle”. Saavuimme Pyhäjärvelle pimeän laskeuduttua. Ennen taukoa Pyhäjärven Päivätuvassa oli hiihdettävä 2 kilometria järveä pitkin hämärässä avantoja varoen.

Päivätuvassa nautittiin viimeiset eväät ja kirjoitettiin vieraskirjaan raportti, lyhyesti sanottuna: latu Leville on auki. Itse vaihdoin kuivan paidan, pipon ja hanskat sekä viritin ledin otsalleni. Tuvan edestä laskiessani järven jäälle onnistuin sukeltamaan pää edellä hankeen. Mikä tuotti iloa varsinkin Pyrylle ja Eetulle. Loppureissun sainkin kuunnella Pannu-Paasis vitsejä. Reissua suunnitellessa oletuksena tai ajatuksena oli teillä olevien urien lisäksi että Kotamajalta lähtevä kelkan ura tulee Pyhäjärvelle tai Karhukodan risteykseen asti. Pyhäjärveltä kohti Kotamajaa umpihangessa hiihtäessä oli todettava, että tämäkään oletus ei toteutunut. Itse sain tällä välillä umpihankihiihdon sujumaan, vaikka en ymmärtänyt Ekin neuvoa: ”kun toinen suksi liukuu eteenpäin lumen päällä toisen pitäisi liukua jo rinnalla”. Tällä välillä tuli viime vuoden tapaan vaihdettua Ekin kanssa hirvenmetsästyskuulumiset.

Lopulta löysimme odottamamme kelkkauran, nimittäin 50 metriä ennen Kotamajaa. Siellä otettiin parit valokuvat ja putsattiin suksen pohjat paakuista, jonka jälkeen latua pitkin kohti majoitusta. Alamäkiosuudella Saara ja Eetu intoutuivat kunnon vauhdinpitoon, liekö nuoruuden intoa vai mitä. Eikä matkalla kuulluista Eetun kommenteista: ” kroppa jaksaa mutta jalat ei” ollut tietoakaan. Kämpän pihassa kello pysähtyi aikaan 8,02 h, kello ei ollut päällä Pyhäjärven tauon aikana. Reissu oli mitä mainioin, eikä olo ollut mitenkään kovin väsynyt reissun jälkeen ainakaan jos vertaa viime vuoteen. No eväillä saattoi olla asiaan vaikutusta.

Torstai oli siis vain yhden reenin päivä. Illalla oli sitten pikkujoulujen vuoro. Kämpät olivat keksineet ohjelmaa sekä laulettiin joululauluja glögistä ja joulutortuista nauttien. Yksi illan ohjelmista oli poikien kilpailu, jossa näkkileivästä piti muotoilla joulukuusi hampaita käyttäen. Kilpailun voitti joulutähti, tästä noottia tuomaristolle. Musiikkiesityksenä oli Ylläs-Rap jonka esitti mieskuoro Arto S:n johdolla. Tämä esitys ei jättänyt ketään kylmäksi. Meidän kämppä järjesti eräänlaisen tehtävän nuorille pojille, tuloksena voi todeta, että Pyryllä on Ilonan sääret, Fredillä Maaretin ja Paasiksella Lauran.

Perjantai oli viimeinen hiihtopäivä. Itse hiihdin luikkaa koska en jaksanut leikkiä pitovoiteilla. Tämän reenin vedin yksikseni, harvoin sitä etelässä tulee tehtyä 3,35 h reeniä yksin pitkästymättä. Aamulla kämpiltä lähdettäessä oli pakkasta -4 ja tunturin toisella puolella Ojanlatvassa -11. Iltapäivä menikin pakkaillessa ja illalla ennen porukalla pitsalle menoa juoksin 35 min ja väänsin vielä 10 min juoksutekniikkaa.

Lauantai aamuna kello pirisi kuudelta, tuntui että en ole nukkunut ollenkaan. Viimeiset tavarat kassiin ja loppusiivoukset. Klo 7.55 bussi otti suunnaksi etelän. Samalla kaavalla mentiin kuin tulomatkakin. Taisi huonosti nukuttu yö ja ehkä reeni näkyä miehessä kun Pyry tokaisi että ryytyneeltä näytän. Ryytynyt tai ei niin reissu oli todella hyvä. Siitä kiitos kaikille mukana olleille!

Paasis

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *