Alppien keikka 17.-27. helmikuuta 2005
Liian myöhään jätetty pakkaaminen aiheutti sen, että tämäkin reissu alkoi hirveässä kiireessä. Lautapussi, suksipussi ja isohko kassi hartioilla takasivat matkan ensimmäiset hikikarpalot otsalle jo Myyrmäessä, bussipysäkille juostessa.
Matkustussuunnitelma oli seuraava: Lennot Helsinki – Amsterdam – Zurich ja Suskin kyydillä perille Erlinsbachiin. Eka lento kului Juoppohullun päiväkirjaa selatessa ja jännittäessä ehtisikö Amsterdamissa käymään Mäkkäris. Ei ehtiny. Jatkolennolle siirryttäessä huomasin Suskin soittaneen. Selvisi, että Suski oli Zurichin kentällä odottelemassa, vaivaiset kaksi ja puoli tuntia etuajassa! Ilmoitti menevänsä shoppailemaan.
Zurichissä Suskin ensimmäiset kommentit olivat: ”Ai kauheeta noita sun hiuksia! Tääl käydään sit parturissa.” Ja heti perään seurasivat tutummalta kuulostavat: ”No, toit sä niitä irtokarkkeja? Ota se pussi sisälle autoon!” No joo, Suskin perheen sähkön sininen VW Polo 1.2 vingahti Zurichin iltaan ja kohti Erlinsbachia, jonne löydettiinkin menestyksekkäästi epävarmoista hetkistä huolimatta.
Ensimmäiset ”Guten Abendit” kehiin ja esittäytyminen Christinelle ja Didille. Perheen 2,5 vuotias Mia-tyttö oli jo siihen aikaan unten mailla. Talo oli iso ja melkein uusi ja isäntäväki rennon lupsakkaa – on se kumma, jos tässä seurassa ei viihdy kymmentä päivää. Samalla meni ensimmäistä, muttei viimeistä kertaa sormi suuhun saksan kanssa, jota Suski puhui kuin vettä vaan. Onneksi se oli unohtanut hieman englannin taitojaan!
Seuraava aamu aloitettiin Suskin tekemällä herkullisella puurolla, jota taidettiin syödä jokaisella aamiaisella. Suski selitti, ettei Sveitsistä löydy vähärasvaisia tuotteita samaan tapaan kuin Suomesta. On kuulemma ollut helisemässä kevytmaidon (3,0%) ja jogurttien (2,6%) kanssa. No minähän en tunnetusti nokkaani nyrpistellyt vaan totesin, että maassa maan tavalla. Lyhyen Aaraun (isompi kaupunki lähellä) esittelykierroksen jälkeen iltapäivälle oli sovittu pitkä lenkki Beinwill am Seen ympäristössä Mathias Merzin opastuksella ja sen jälkeen illallinen Merzin perheen seurassa. Vajaa kaksi tuntia raavittiin lenkillä kasaan. Suski oli välillä aika tiukoilla, ainakin sykemittarin mukaan. Liekö sitten johtunut isoista mäistä vai lenkkiseurasta? Veikkaan jälkimmäistä. Loput Suskin irtokarkeista (alun perin melkein kilon säkki) olivat tehneet kauppansa lenkin aikana. Kyllä ne Keski-Eurooppalaiset muutakin mussuttaa kuin suklaata! Illallisella harjoitettiin eurooppalaista juomatapaa ja totesin sen ihan mukiinmeneväksi. Lopuksi piti vielä lähteä kokeilemaan ”Schlitteliä” eli perinteistä puukelkkaa. Tulihan siellä parit pannut heitettyä.
Suski & Matthu ja Schlittel
Kamat oli pakattu autoon jo edellisenä iltana ja Christine, Didi, Mia, Suski ja minä suuntasimme nokan kohti Itävaltaa ja Naudersia. Matkalta napattiin peesiin vielä C&D :n tuttavaperhe eli Nicole, Sven ja vuoden ikäinen Loanna-tytär. Jossain vaiheessa mäet kävivät jyrkemmiksi ja maisemat jylhemmiksi, olimme saapuneet aivan Sveitsin ja Italian rajojen lähellä sijaitsevaan Naudersiin. Illalla heitettiin Suskin kanssa reilun tunnin hiihtolenkki. Todettiin vain, että toivottavasti täältä löytyy miellyttävämpiäkin latuja…
Sunnuntaina päätimme vetää oikein kunnon mäkitreenin. Sopiva (=loistava) mäki lähti aivan kämpän nurkalta. Kokonaisnousu oli 200m ja aikaa kului rontti 15min. Vedimme 10’+10’+15’, jotteivät palautukset tulisi liian pitkiksi. Huomasi taas korkeuden (1400m-1600m) vaikutuksen, vaikkei se Etelä-Afrikan lukemiin yltänytkään. Illalla hiihdettiin hieman eri paikassa ja allekirjoittanut ei edes huomannut käyneensä Italiassa lenkin aikana. Asia selvisi vasta lenkin jälkeen karttaa tutkiessa: ”Ei tää mikään Italia oo!” Illallisen jälkeen meinasi paniikki iskeä, kun seuraavana iltana olisi meidän vuoromme laittaa ruokaa ja pizzapohjan resepti ei oikein ollut lapasessa. Onneksi tekstari äiti-muorille pelasti tilanteen ja saatoimme nukahtaa rauhassa, mutta nopeasti.
Suski mäkivetojen alkupäässä. Ja kovaa kulkee höyryjuna…
Maanantaina koitti kauan odotettu ja pelätty rinnepäivä. Äitimme oli huolissaan lumivyöryistä, itse rinteiden vaativuudesta. Ennen rinteeseen menoa tunnolliset urheilijat suorittivat kuitenkin oikeaoppisen aamulenkin, eli ennen aamiaista. Sää ei ollut suosinut vielä kertaakaan reissulla, eikä se oikein suosinut tänäänkään, mutta hissiliput eivät olleet kalliita ja yhteensä viisi tuntia rinteessä vietettiin, Suski suksilla ja minä laudalla. Pisimmät laskut veivät yli 20min ja pudotusta kertyi miltei 1,5km. Allekirjoittanut päätti välittömästi laskevansa vielä toisen päivän jossain vaiheessa viikkoa. Illalla vähän irrotteluja päälle. Saunassa siemailin yhden kylmän Edelweiss oluen. Tullessani saunasta Sven tuijotti tyhjää pulloa ja kysyi: ”Joitko tosiaan tuota saunassa?” Vastasin myöntävästi. Sven totesi: ”Olen kuullut, että suomalaiset juovat kaljaa saunassa, mutten ole koskaan nähnyt.” Tulipahan laajennettua joidenkin maailman kuvaa, näkisivät vaan ne Myyrmäen saunaillat! Taaskaan ei unta tarvinnut pahemmin odotella.
”Löysän” päivän jälkeen suuntasimme pitkälle hiihtolenkille Italian puolelle. Sää oli aivan helmi, korkeus 1600-2000m ja lenkin pituus kolme tuntia. Paras hiihtopaikka oli löytynyt mutta samalla oli hiihdetty reissun viimeinen hiihtokin. Ei muuta kun kylälle parturia etsimään! Onneksi aikoja sai vasta seuraavalle päivälle, joten ”leijonanharjani” säilyi vielä päivän ajan.
Kovan treenin päivä. Täsmälleen samalla, hyväksi todetulla sapluunalla sorvasimme mäkitreenin ja taas oli loistava fiilis mäen päällä. Iltapäivällä letti sitten lopulta lähti, puolen vuoden kasvatustyö valui hukkaan turkkilaistytön heilutellessa saksia.
Didin lumikengät olivat olleet käyttämättä koko viikon, joten päätimme lähteä kokeilemaan tuota, ainakin minulle uutta, kuntoilulajia. Heti ensimmäisessä jyrkässä nousussa totesin kenkäilyn kuitenkin ihan kunnon urheiluksi, sen verran vuolaana hiki virtasi kasvoja pitkin. Aluksi luulin, että tää on helppo treeni kun Suski on mukana, mutta toisin kävi. Meillä oli samankokoiset kengät ja tietäähän sen miten siinä käy: Suski käveli hangen päällä, minä miltei polvia myöten lumessa! Pitäisköhän sittenkin laihduttaa… Yhteensä 4,5 tunnin lenkki oli sen verran uuvuttava, ettei illalla tarvinnut edes harkita toista treeniä.
Tuoppi, lumikengät ja miltei 3000m huippu
Viimeinen päivä Naudersissa. Aamun irrottelujen jälkeen suuntasin mäkeen. Sää oli koko viikon parhain ja luntakin oli tullut varsinkin rinteiden ylimpiin osiin, joten umpihankea oli tarjolla harrastelija/puuhastelija snoukkaajalle vähintään riittävästi. Tällä kertaa en malttanut pitää edes taukoa vaan laskin 5 tuntia yhteen menoon! Illallisella ravintolassa pönkitin ”kompostin” –mainettani, ruokahalun ollessa tutulla tasolla. Ruokailun jälkeen ajelimme takaisin Erlinsbachiin, käyttäen mm. vuoren läpi kulkevaa autojunaa, joka nopeutti matkaa reilusti.
Viimeisen päivän loistava keli ja huikeat maisemat
Lauantaiksi olimme ilmoittautuneet Bremgarter Reuss Lauf –juoksukisaan. Matkana molemmilla oli 10,5km, reitti todella loivapiirteinen asfaltti- ja hiekkatie ja miltei kokonaan sula. Oma juoksu lähti ihmeen hyvin käyntiin, ottaen huomioon edellisen päivän lautailut. Jossain 6km kohdalla kova alkuvauhti alkoi maksaa velkaansa ja loppu oli tuskaista, kuten asiaan kuuluukin. Sija 16./191. ja 3’02 kärkeen ajalla 35’15 oli kuitenkin hyvä suoritus, vaikka tavoitteesta jäinkin 15 sekuntia. Suskilla ei oikein kulkenut, rankka treeniviikko ja vuoristoilma olivat hieman syöneet suorituskykyä. Sveitsin junnutiimin suunnistajatytöt näyttivät vähän juoksemisen mallia, mutta todennäköisesti osat vaihtuvat kun kesällä kilpaillaan Junioreiden MM-mitaleista Sveitsin Locarnossa. Illalla suuntasimme jälleen Beinwilliin Merzeille. Illallisella oli tällä kertaa tarjolla liha-fondueta ranskalaisilla ja ranskalaisella viinillä (totta kai).
Aamulla aikainen herätys varttia vaille viisi! Ilman aamupalaa liikenteeseen ja suunta kohti kenttää. Olin pakannut omien kamojeni lisäksi mukaan joitakin Suskin kamoja, mm. hiihtokamat. Yhteispaino 40kg ei mennyt läpi ja sain onneksi vaivaiset 15€ lisämaksua. Ehdin jo tuuletella, kun onnistuin salakuljettamaan Victorinox-linkkarin Zurich-Amsterdam –lennolle! Tietenkin menetin sen sitten Amsterdamissa. Kaiken lisäksi istuimme koneessa tunnin ennen lentoonlähtöä. Amsterdamissa oli kuitenkin jotain hyvääkin, nimittäin McDonalds. Helsingin päässä sain todeta lauta- ja suksipussin jääneen Amsterdamiin. Onneksi näin ei käynyt menomatkalla!
Kokonaisuudessan antoisa reissu. Pintaraapaisu Keski-Eurooppalaiseen elämään hyvässä seurassa, vaihteleva treeniviikko ja tietenkin talviset Alpit. Sinne mennään vielä uudestaan. Gruezi!
-Tuoppi-