Tiistai 1.6.
Olimme tulleet linja-autolla majoituspaikalle. Sitten pystytimme teltat ja teimme trangialla ruokaa. Myöhemmin lähdimme harjoituksiin. Harjoituksen jälkeen lähdimme linja-autolla Saarijärvelle keskuskoululle syömään. Saimme iltapalapussit mukaan. Tämän jälkeen kuljimme kulkueena avajaisiin karting-radalle. Sen jälkeen menimme lipunnostoon ja leirihartauteen. Illalla kävimme saunassa ja uimassa, söimme iltapalan ja menimme nukkumaan.
Jaana S. ja Riina saapuvat leirille
Kulkueena leirin avajaisiin
Keskiviikko 2.6.
Herätys oli 7.15. Jouduimme aamupalalle mennessä kävelemään alas ja ylös jyrkkiä mäkiä. Aamupalaksi oli puuroa ja leipää. Sitten oli harjoitus. Menimme tutustumaan Puuhapuistoon. Siellä oli puistosprintti. Päivällä ruokailtiin ja vietettiin vapaa-aikaa. Vapaa-aika käytettiin tutustuen temppurataan ja luontopolkuun. Kävimme myös rastiralli-harjoituksissa. Osa ryhmästämme kävi melomassa ja karting-ajossa. Sen jälkeen kävimme saunassa ja uimassa. Iltapalaverilla vietimme Aapon synttäreitä. Jotkut kävivät yösuunnistusharjoituksissa ja sitten menimme nukkumaan.
Ruokailussa
Torstai 3.6.
Aamupalan jälkeen isommat lähtivät harjoituksiin ja nuorimmat jäivät mato-ongelle. Onkimiskilpailu sujui hyvin, sillä Sanna sai kultamitalin ja Riina oli pronssilla. Tämän jälkeen oli reittiviivaharjoitus ennen ruokailua. Iltapäivällä Lauri lähti linja-autolla teho-ryhmän harjoitukseen Kusiaismäkeen. Muut harjoittelivat Ahvenlammen ympäristössä. Nuoremmat osallistuivat myös pajuaskarteluun, sekä leijan suunnittelu ja värityskilpailuun. Torstain kohokohta oli Eetun virvelöimä iso hauki. Uinnin ja saunomisen jälkeen leirinuotion ääressä grillattiin ja syötiin suuri saalis. Illan päätteeksi piipahdettiin diskossa ja myöhemmin kömmittiin väsyneinä makuupusseihin.
Jaana S. ja Samuli harjoitukseen lähdössä
Lauri maalissa
Perjantai 4.6.
Perjantain herätys otti koville. Kiireesti kävimme aamupalalla ja siirryimme Karting-radalle leiriviestiin helle säässä. Aloitusosuuden juoksi Riina tuoden tullessaan vaihtopaikalle käpyjä maisemakarttaa varten. Toisen osuuden juoksijana oli Ilona tuoden keppejä tullessaan. Kolmannen ja neljännen osuuden rastireittejä juoksivat Sanna ja Miika. Tukireittiradoilla suunnistivat Samuli ja Laura. Seitsemännen osuuden tavallisella suunnistusradalla juoksi Janne. Kahdeksannen ja yhdeksännen osuuden viejiä olivat Eetu ja Otso. Pojat kokosivat loppusuoralla mallikartan mukaista maisemakarttaa, jonka ankkuri-Lauri hyväksyi voittaen samalla loppukirissä Tuusulalaiset. Joukkueen loppusijoitus oli noin viidentoista kieppeillä .Kiireesti siirryimme päätösjuhlaan ja siitä bussilla ruokailuun. Nopeasti purimme leirin, sillä oli kotimatkan aika. Bussissa oli aika ahdasta ja lisäksi jäniksenä autossa oli Saarijärveläinen sammakko.
Samuli ja Miika vaihtavat leiriviestissä
Jaana K. on purkanut leirin
Leiri oli erinomainen ja päätimme lähteä vuonna 2006 Leimaus-leirille Sotkamoon.
Lisää leirikuvia löydät Leimaus sivuilta Päiväkirja osiosta.
Leiriterveisin Riina, Sanna ja Laura